|
|
|
|
Puheentunnistus uudistaa toimintatapoja terveyskeskuksessa
Lääkäreiden omaksuttava uusi toimintatapa, vastineeksi teksti on potilaskertomuksessa heti valmiina toimenpiteitä varten
Palokan terveyskeskuksessa potilastiedot ovat puheentunnistusjärjestelmän ansiosta oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikeassa muodossa.
Puheentunnistusjärjestelmän ansiosta vastaanoton aikana voi nyt keskittyä potilaaseen papereiden sijaan. Puheentunnistuksesta on ollut apua erityisesti lähetteiden tekemisessä ja potilaiden lähettämisessä osastolle. Järjestelmä vähentää turhaa kirjoitustyötä ja teksti siirtyy potilaskertomukseen sellaisena kuin pitääkin, lääkäri Harri Sallisalmi Palokan terveyskeskuksesta sanoo.

Puheentunnistusjärjestelmä otettiin käyttöön Palokan terveydenhuollon kuntayhtymässä Keski-Suomessa joulukuussa 2003. Järjestelmää käyttää tällä hetkellä vastaanottotoiminnassa yhteensä kymmenen lääkäriä.
Nyt teksti on potilaskertomuksessa heti valmiina, vaikka esimerkiksi päivystyksessä käynyt potilas tulisi koska vain toiseen toimipisteeseen vastaanotolle, Sallisalmi kuvaa.
Puolen päivän koulutus
Järjestelmän käyttöön perehdyttiin puolen päivän mittaisessa koulutuksessa. Lisäksi tarjolla oli tarvittaessa myös henkilökohtaista perehdytystä.
Helppokäyttöinen sanelukapula toimii erinomaisesti. Siihen sisältyvän rullahiiren ansiosta tekstin siirtämiseen lomakkeelle ei tarvitse käyttää erikseen tavallista hiirtä. Lyhyen asemoinnin ja tallentamisen jälkeen tiedot ovat haettavissa potilaan henkilötiedoilla, Sallisalmi tiivistää.
Kohti kansallisen terveysprojektin tavoitteita
Palokan terveydenhuollon kuntayhtymän atk-päällikön Silja Ässämäen mukaan puheentunnistusjärjestelmään on oltu erittäin tyytyväisiä.
Tärkeintä on, että tieto on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikeassa muodossa. Palokan kuntayhtymässä terveyskeskukset sijaitsevat laajalla alueella ja toimipisteitä on useita. On kaikkien etu, että potilastiedot siirtyvät tietojärjestelmään heti käynnin jälkeen. Saneluun ja sen tarkistamiseen on mennyt aikaa keskimäärin vain 12 minuuttia potilasta kohden. Puheentunnistusjärjestelmä ei myöskään ole koskaan lomalla eikä sille tarvitse hankkia sijaista, Ässämäki kertoo.
Monet lääkäreistämme ovat sanoneet myös, että sanellessa tekstin näkemisestä ruudulla on etua; tällöin kokonaisuuden hahmottaa selkeämmin ja on helpompi huomata, mitä lausuntoon on tarpeen sanella.
Ässämäen mukaan puheentunnistus vaatii lääkäriltä uuden toimintatavan omaksumista, jotta tietojärjestelmien käytöstä koituisi hyötyä myös potilaan eduksi.
Asetus potilasasiakirjojen laatimisesta vaatii, että potilaskertomuksen tiedot ovat viivytyksettä käytössä. Näin puheentunnistus auttaa vastaamaan myös kansallisen terveysprojektin saumattoman palveluketjun tavoitteeseen eikä jatkohoidossa synny turhia päällekkäisyyksiä tai viiveitä, Ässämäki sanoo.
Lähde: TietoEnatorin Uutiskumppani-lehti 4/2004, teksti ja kuva Jukka Muukkonen
Lisätietoja: info.terveystoimi@tietoenator.com

|
|
 |
|
|
|
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira laajentaa puheentunnistuksen käyttöä eläinpatologian lausunnoissa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on käyttänyt Nuancen SpeechMagic -puheentunnistusta menestyksekkäästi Viikin toimipisteen Patologian tutkimusyksikön lausunnoissa toukokuusta 2010. Hyvien kokemusten johdosta Evira on laajentanut puheentunnistuksen käyttöä myös Seinäjoen, Oulun ja Kuopion toimipisteisiin. Lue lehdistötiedote.
Nuancen SpeechMagic Solution Builder saa Euroopan komission EuroPriSe tietosuojan laatuleiman. Lue lehdistötiedote. EuroPriSe: lisätietoja.
HUS-Röntgen laajentaa puheentunnistuksen käyttöä. HUS-Röntgen on käyttänyt Töölön sairaalassa Nuancen SpeechMagic -puheentunnistusta menestyksekkäästi radiologien lausunnoissa jo vuodesta 2005. Hyvien kokemusten johdosta HUS-Röntgen on päättänyt ottaa puheentunnistuksen käyttöön myös muissa toimipisteissään. Lue lehdistötiedote
Nuance esittelee uuden version johtavasta puheentunnistusohjelmistosta
SpeechMagic 7:n Lue lehdistötiedote
”Puheentunnistuksesta tulisi jo tehdä standardi lääkärilausuntoihin”. Sairaaladokumenttien luominen on uudella järjestelmällä entistä helpompaa ja lopputuloksena ovat aiempaa tarkemmat lääkärilausunnot ilman hidasta sanelu- ja puhtaaksikirjoitusprosessia. Lue lehdistötiedote
Lisää uutisia...
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|